Author Archives: admin

Sotkamon Jymy

Tuskin tiesivät Sotkamoon kivikaudella asettuneet henkilöt, jotta pitäjä tullaan tuntemaan vielä pesäpallosta. Tai olisivat uskoneet, että yhtenä päivänä tuon Kainuun maakunnan kunnan reilusta 10 000 asukkaasta yli puolet olisi seuraamassa pesäpallon finaaliottelua Imatran Pallo-Veikkoja vastaan ja voittaen sen numeroin 7-6.

Sotkamon Jymy on siis lyönyt itsensä Suomen pesäpallokartalle 16 Suomen mestaruudellaan, aivan ylivoimaisena voittajana miesten Superliigassa. Seura on alun perin perustettu vuonna 1909 ja vaikka seurassa on niin suunnistettu kuin hypätty mäkeäkin, on pesäpallo silti pitäjän ykköslaji. Jopa niin hyvin pyyhkii lajissa, että miehet pelaavat sekä Superliigassa että myöskin Ykköspesiksessä. Sotkamon Jymyn kotikenttä on nimeltään Huikka ja se sijaitsee runsaskalaisen Sapsojärven rannalla, josta on myös näköalat Vuokattiin.

Varmaan yksi salaisuus siihen miksi joukkue on niin ylivoimainen, on siinä, että lähes koko joukkue on oman kylän poikia. Kuin myös viime kauden kapteeni Jani Komulainen, joka on yksi seuran vanhimmista pelaajista. Komulainen on ollut mukana Jymyn mestaruusjuhlissa kymmenen kertaa ja jatkaa vielä ensi kaudellekin mukana Jymyn joukkueessa. Komulaisen ansiolistalle voidaan myös laittaa se fakta, että hän on toistaiseksi ainoa ja ensimmäinen lajissaan joka on tehnyt 1000 kärkilyöntiä pudotuspeleissä.